keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Rock Rauha Ja Rakkauspakkaus

Ensimmäiseksi voisin kertoa hiukan tietoja minusta. Bloggarinimeni olkoot Martta! Mielestäni se kuvaa minua ja persoonaani. Ja se on itseasiassa minun lempinimi, jonka paras ystäväni antoi kun olimme 14 vuotiaita naisen alkuja!

Täytän kesällä 29 vuotta. Olen sinkku ja 155 centtimetriä pitkä. Painoa on kertynnyt vuosien varrella ympärilleni ihan liikaa. Eli en täytä perusmittoja, mitä nykybloggarin tulisi täyttää. (Nykybloggari on mallin vartalon omaava nokkela muodikas naisihminen)  Tai täytän niitä liikaa, jos katsellaan asioita toisinpäin. Omistan silmälasit, ne eivät korista päätäni sen takia, että olisin fiksun ja filmaattisen näköinen vaan ne ovat silmieni edessä niinkin säällittävästä syystä kuin, että minulla on huono näkö! Kengän koko on yleensä 37. Ja minä rakastan kenkiä! Sori karkaan aina hiukan asioista. Tämän pistän sen piikkin, että olen kaksonen horoskoopiltani, joten yleensä eksyn asiasta toiseen.

Ah ja minulla on ärrävika! Itse en sitä huomaa, mutta toisten korvaa se saattaa joko ärsyttää tai mielyttää. Minusta tietenkin oma ärräni on yhtä oikea, kuin kaikkien muidenkin sorisevat puroärrät! Niin ja tietenkin suurin rakkaus tällä hetkellä minulle on musiikki. Olen kuunnellut musiikkia koko ikäni ja musiikkimakuni vaan jatkaa ja jatkaa kasvamistaan ja laajenimistaan kuten Cartman South Parkissa Dawson Creek kansiona.  Suosikkibändejäni ja artisteja ovat mm. David Bowie, The Beatles, Pink Floyd, Jimi Hendrix ja ja ja ... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta tässä vasta esimakua. Ai niin minulla on myös jonkin sortin lukihäiriö. Joten koittakaa jaksaa tekstiäni! Ja toivon tietenkin, että uskaltaudutte komentoimaan ja rakentamaan blogiani parempaan suuntaan! Itse blogistani sen verran, että ajattelin kertoa vuodestani ennen kolmeakymmentä ja sivuta siinä varmaan kaikki maailman muutkin asiat! Minulla on myös netissä toinen blogi, mutta se ei ole ottannut kunnon siipiä alleen lentääkseen maailman ääriin asti!  Huomaatka tekstissäni sarkasmin ja ironian ja  ja jonkin sortin huumorin! Toivottovasti tämä pitkä aloitusteksti ei ole teille ystäväiseni liikaa!


Siinä minä koko kauneudessani! Minkäköhän takia olen sinkku? Hmmnn Anyone?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti